Kokoomusnuorten mopoille vaatima 60 kilometrin nopeus ei riitä puolueen ministereille. Etenkin Virkkusta ja Vapaavuorta vaivaa vauhtisokeus mm. kuntaliitosasioissa.

Keskisessä Savossakin alueen ihmiset äänestäisivät, mihin kuntaan Leppävirran pitää liittyä. Tietenkin varkautelaiset haluaisivat velkojensa maksuun ja sairaalansa rakentamiseen kaiken liikenevän rahan naapureiltaan.

On yleisesti arvioitu, että tällainen äänestys olisi kuntademokratian irvikuva. Tietenkin varkautelaisten tai kuopiolaisten mielipide voittaa, koska heitä on enemmän kuin leppävirtalaisia.

Joroinehan on jo periaatteessa päättänyt ryhtyä Varkautta elättämään. Pieksämäki vähän empii, mutta Heinävesi häviää ”Virkkus-äänestyksessä”.

Mikäpä siinä. Pulmaksi tulee kuitenkin, mihin Lapuan-liikkeen paita päällä pällistelevä nuori kokoomusjohtaja Koski meidät liitosalueen kuntien maalaiset kyyditsee.

Huvittavinta on, oikein naurettavaa, että pääministeri Katainen ihmettelee valtionvelan kasvua. Nääs kun se on hänen valtiovarainministeri- ja pääministeriaikanaan turvonnut liki puolella 54,4 miljardista 90,2:een.

Tänä aikana on tehty mm. kahden miljardin lovi tuloihin: Kela-maksu poistettiin yrityksiltä ja yritysveroa alennettiin. Molemmista helpotuksista yritykset ovat palkinneet irtisanomalla väkeään. Ja Kataisen velka kasvaa taas 10 miljardia tänä vuonna.

Vaalien alla  herra Rajamäkikin vaati Kela-maksun palauttamista.  Ei ole näkynyt menneen perille. Keskustan kotelomekkoministeri oli myös valitettavasti poistamassa maksua kokoomusten kanssa.

Kansalaiset muistuttavat nyt gallupeissa niin vanhoja kuin nuoriakin kokoomuslaisia kylmästä, kovasta ja fasistienmakuisesta politiikasta. Olemme nyt kuin Suomi 1930-luvulla. Maalaisliitto pelasti silloin meidät äärioikeiston pakkovallalta.

Keskusta taitaa olla taas ainoa isänmaan ja tavallisten ihmisten puolustaja.