Ympäristöministeri Paula Lehtomäki neuvoo keskustalaisia ”ymmärtämään” jätevesiasetuksen toimeenpanoa. Samalla hän syyllistää etenkin meitä maaseudun ihmisiä, että likaamme Suomenlahden.

 

Asiantuntijat sankoin joukoin ja korkean tason päättäjät kuten viimeksi Ely-johtaja Kari Virranta (SS 22.7.) puhuvat asetuksen haitoista ja arvelevat asiassa ammuttavan tykillä kärpästä.

 

Meikäläisten korpikeskustalaisten puheet ja kirjoitukset ovat olleet Lehtomäen ja kumppanien korvissa Joensuun puoluekokouksesta alkaen kuin itikan pissiä Itämeressä.

 

Mikään ei näytä vakuuttavan. Ministeri on se keskustalainen, joka ei itse ymmärrä millaista vahinkoa jo nyt jätevesirakentamisessa on tehty.

 

Ei se haittaa, että mummot ja ukot hukuttavat viimeiset kirsturahansa jätekaivoihin, eikä se, että jätevesiasetuksen orjallinen noudattaminen voi jopa haitata Itämerta ja vesistöjä (Marjukka Porvari), tai Suomi kieltää fosforin kotien pyykinpesussa (HS 29.01).

 

Mutta pihapiirien ja kulttuuriympäristöjen tuhoaminen talonkorkuisilla maavuorilla ja taivaisiin sojottavilla ällöä hajua puhaltavilla putkistoilla on liikaa. Siinä sitä on mukava nauttia kesäisestä maaseutumaisemasta tai lomamökin rauhasta, hajusuojainten ja aurinkolasien kanssa.

 

Totta kai ympäristöministeriön mielestä perinneympäristöä voi näin raiskata, eikä kiinteistön omistajaa sovi tällä kertaa moittia maisemansa pilaamisesta.

 

Viranomaiset ja rouva ministeri kansliapäälliköineen voisivat ottaa mustia kumijalkoja alleen ja kiertää ihailemassa näitä rakennelmia ja nuuskia tuoksuja.

 

Ehkä sieltä tulisi sitten syyllistämisen sijaan kiitosta ympäristökomissaari Janez Potocnikin tapaan. Tosin komissaari kiitteli suomalaista vain maatalouden ympäristösuojelua.

 

Keskustaeliitissä ei eletä tätä päivää oman väen ympäristöajattelun ja -tietouden ymmärtämisessä.

 

Täällä maalla on ”honattu” satoja vuosia ja bonjataan joka päivä, kuinka eletään yhteistyössä luonnon kanssa.

Maaseudun keskustalaiset eivät menettele kuin Helsingin keskustalaiset, että virtsaavat lähiympäristönsä käymäläksi (HS: sivun artikkeli 18. heinäkuuta).

 

Meikäläinen pieni ihminen ei mahda muuta tälle jätevesiasetukselle, kuin jättää rakentamatta satavuotista pihapiiriään raiskaavat rakennelmat.

Kun siitä saa sakkoja ja joutuu syömään ne vankilassa, niin siitä vaan.

 

Siellä on hyvä asua, koska saan asioida Paulan ymmärtämässä huussissa?