Parin vuoden ajan keskustaa on roimittu medioissa olan takaa ja enimmäkseen ilman syytä. Vaaliraha-ajojahtiakin riittää tällä tyylillä ensi vuosituhannelle saakka.

Erityisen pahalta tämä jauhattelu tuntuu tavallisesta keskustalaisesta. Kun tyhmä ei käsitä, että rahan pyytäminen vaalityöhön on nykyään rikos ja esitutkinta-aineiston päästäminen julkisuuteen ei sitä ole.

Erikoisinta on ollut poliisin möläyttely tutkinnan ollessa kesken. Mitään laitonta ei kuulemma ole löytynyt, mutta saattaa pian löytyä. Silleensä!

Vaikka olen ajan saatossa sijoittanut vaalityöhön keskustan hyväksi markan poikineen, en pidä itseäni rikollisena. Niinpä päivystävien dosenttien ja poliisin lausumat tuntuvat todella ilkeiltä.

Meidän johtajamme eivät osaa puolustautua ja puolustaa joukkojaan. Päinvastoin, omille ja erityisesti puoluesihteeri Korhoselle naljaillaan jopa ministeritasolla. Vaikka hän  on lähes ainoa, jolla on ollut ymmärrettävää sanottavaa.

Ainoa keskustan puolustaja on näemmä demari Loka-Laitinen. Päivystävät "tesantit", vaalirahakohu ja ajankohtaiset kakkoset ynnä ykköset saavat huutia hänen kolumneissaan Iltalehdessä. Etenkin viimeisimmässä kirjoituksessa.

Tuntuu siltä, että hän on maanosan ainoa toimittaja, joka selkeästi näkee tyhjän vouhotuksen läpi. Tietysti Laitinen pistelee joskus keskustalaisiakin, syyttä tai syystä.

Iltalehdestä löytyy oma ilmainen poliittinen mainospalsta Soinille ja muille poliittisille eläimille. Hekin hakkaavat keskustaa olan takaa. Varmaan se kuuluu lehden linjaan.

Herra Timo Kaunisto on otettu tasapuolisuuden nimissä kolumnoimaan mainitussa aviisissa. Hän kirjailee toimeksiantonsa kauniisti ja kiltisti kuten "oikealle" keskustalaiselle kuuluukin.

Mutta kuka puolustaisi keskustan äänestäjiä tai puolueen jäseniä. Kuka sanoisi, ettemme täällä syvällä periferiassa ole sen enemmän rikollisia kuin johtajammekaan politiikan keskiössä.

Saattaisi olla terveellistä päästä oppositioon. Hallitushalut saisivat vähän siintyä, niin etteivät  kaikki eduskuntaryhmässä olisi mielestään niin ministeriä, niin ministeriä. Jospa sitten löytyisi Loka-Laitisen lisäksi joku Pekkarinen meitä puolustamaan.