Maallakin on välillä mukavaa. Nääs kun naurattaa stadilaisten jatkuva ininä korvauksien perään. Korvattavaa on siellä kertynyt niin hirveästi, että vain rahapajan perustaminen auttaa.

Kuka siis korvaa, kun juna on myöhässä viisi minuuttia. Kuka korvaa, kun bussinkuljettajat istuvat lakosssa? Kuka korvaa, kun takseja ei ole saatavilla juoppoillan päätteeksi.

Kuka korvaa, kun lentokoneet eivät lennä tuhkapilvessä. Kukahan korvaisi, kun metrossa tulvii sillviisiin ettei metroa näy mailla eikä halmeilla.

Kukahan lohduttaisi muutamalla tuhannella eurolla korvauksia perääviä Pikku Nyytejä. Onhan se hirveää, kun ihminen joutuu kävelemään kilometritolkulla päästäkseen töihin.

Pahinta lieenee, kun lomalainen joutuu olemaan lomalla pitempään kun alunperin aikoi. Eikä kukaan korvaa tätä äkkinäistä lomanpidennystä.

Ja kukahan se lohduttaisi köyhää lentofirmaa muutamalla miljardilla, kun koneet joutuivat seisoskelemaan ja asiakkaat ovat niin vihaisia, niin vihaisia kuin Nasse-setä

Tuhkapilvestä olisikin paras lähettää lasku Yläpihan Ukolle, hän on tiettävästi ainoa, joka pystyy järjestämään tulivuorenpurkauksia ja lopettamaan niitä.

Meksikonlahden öljykatastrofista voivat stadilaiset lähettää korvausanomuksen ositteeseen Yläpihantie 1, jos öljyfirma ei kaikkea vahinkoa korvaa.

Tai Nuorisosäätiön antama 23 000 euroa peritään heti korkoineen takaisin keskustaketkuilta. Kyllä sillä rahalla ainakin yhden junan myöhästymisen kulut peittää.

Mutta on se meillä maatiaisilla ihanaa. Ei kulje juna, ei linja-auto kuin joskus talvisin, metroa ei ole ollenkaan ja talvella veneet viettävät siestaa. Lentokone lentää ylitse ja vain Jollakin Herra Hulkkosella on hulikupperi.

Täällä ei tarvitse vaivata päätään sillä, että kuka korvaa...korvaa...korvaaa...